Rodun levinneisyys
Australiassa ja Uudessa Seelannissa rotu on yksi suosituimmista ja
USA:ssakin australiankarjakoiria rekisteröidään yli 1000 vuodessa.
Euroopan Unionin alueella on lukumäärällisesti eniten australiankarjakoiria Saksassa, Suomessa ja Ruotsissa, mutta viimeisen kymmenen vuoden aikana myös monissa muissa maissa karjakoirakannat ovat kasvaneet useiden kymmenien koirien vuosivauhtia.
Suomen australiankarjakoirakanta
Ensimmäisen australiankarjakoiran toi Suomeen Paula Riekki vuonna 1984 Ligras kennelistä Ruotsista ja ensimmäinen pentue syntyi Paulan Cranefield's kenneliin 1985. Alussa koiria tuotiin pääsääntöisesti Ruotsista lisää ja niillä tehtiin erittäin ahtaitakin sisäsiitoksia. Myöhemmin koiria tuotiin myös Australiasta, Kanadasta, Saksasta ja USA:sta, mikä levensi huomattavasti jalostuspohjaa ja antoi mahdollisuuden ulkosiitospentueille. Tasaisen tuonnin ja valveutuneen kasvattajakunnan ansiosta nykyisin ei ahtaita sisäsiitospentueita ole juuri tehty. Uusia tuonteja kaivataan kuitenkin jatkuvasti geenipohjan laajentamiseksi.
