Rodun levinneisyys
Australiassa ja Uudessa Seelannissa rotu on yksi suosituimmista ja USA:ssa australiankarjakoiria rekisteröidään yli 1000 vuodessa. Euroopassa on Suomen (n. 400 kpl) lisäksi lukumäärällisesti eniten australiankarjakoiria Ruotsissa ja Saksassa. Norjassa ja Virossa koiria on vain muutamia mutta muualle Eurooppaan määrällisesti niitä on levittäytynyt tasaisesti, 50 kpl:n molemmin puolin maata kohti.
Suomen australiankarjakoirakanta
Ensimmäisen australiankarjakoiran toi suomeen Paula Riekki vuonna 1984 Ligras kennelistä Ruotsista ja ensimmäinen pentue syntyi Paulan Cranefield's kenneliin 1985. Alussa koiria tuotiin pääsääntöisesti Ruotsista lisää ja niillä tehtiin erittäin ahtaitakin sisäsiitoksia. Myöhemmin koiria tuotiin myös Australiasta, Kanadasta, Saksasta ja USA:sta, mikä levensi huomattavasti jalostuspohjaa ja antoi mahdollisuuden ulkosiitospentueille. Tasaisen tuonnin ansiosta nykyisin ei ahtaita sisäsiitospentueita ole juuri tehty. Uusia tuonteja kaivataan kuitenkin jatkuvasti geenipohjan leventämiseksi. Suomalaisten kasvattamia australiankarjakoiria on viety tasaisesti vuosittain ulkomaille jalostuskoiriksi kantamme melko hyvän terveyden ja terveen rakenteen vuoksi. Vuonna 1999 australiankarjakoirat olivat ensimmäistä kertaa sadan suosituimman rodun joukossa Suomessa.


