Rakenne ja luonne
Australiankarjakoira on kokoisekseen poikkeuksellisen voimakas ja sitkeä työkoira, joka on luonteeltaan rohkea ja älykäs. Se on erittäin valpas, ja kykenee nopeisiin ja äkkinäisiin liikkeisiin. Se ei saa osoittaa lyhytjännitteisyyttä eikä saa myöskään olla välinpitämätön tai apaattinen.
Luonnetestit
Vuosina 1989 - 1995 australiankarjakoiria luonnetestattiin 66 kertaa. Testattavia koiria oli vähemmän, sillä tuolloin luonnetestin uusiminen näytti olevan varsin yleistä. Vuoden 1996 alusta käyttöön otettiin uudistettu luonnetesti, jonka tulokset eivät ole suoraan verrannollisia vanhan testin kanssa. Vuoden 1996 alusta lähtien on testattu 28 australiankarjakoiraa, joista yhden testi keskeytettiin. Testattujen koirien määrän (27) vähäisyyden perusteella testituloksista ei voi tehdä mitään luotettavaa tilastollista tarkastelua. Jonkinlaisen yleiskuvan australiankarjakoiran luonteesta voi kuitenkin hahmottaa tyyppiarvojen kautta. Tyyppiarvo on suurimman esiintymistiheyden eli frekvenssin omaava arvo. Seuraavassa on lueteltu 27 karjiksen saamat arvot ominaisuuksittain frekvenssin mukaisesti.
Tyyppiarvojen mukaisen karjiksen henkiset ominaisuudet ovat seuraavat:
Toimintakyky: Suuri tai kohtuullinen
Terävyys: Pieni ilman jäljelle jäävää hyökkäyshalua
Puolustushalu: Kohtuullinen hillitty
Taisteluhalu: Suuri
Hermorakenne: Hieman rauhaton
Tempereramentti: Vilkas
Kovuus: Kohtuullisen kova
Luoksepäästävyys: Hyväntahtoinen, luoksepäästävä, avoin
Laukauspelottomuus: Laukausvarma
Tyyppiarvon mukaisen arvon sai yli puolet testatuista koirista terävyyden, taisteluhalun, hermorakenteen, temperamentin, luoksepäästävyyden sekä laukauspelottomuuden suhteen. Tyyppiarvojen mukaiset loppupistemäärät ovat 213 (toimintakyky = suuri) tai 198 (toimintakyky = kohtuullinen).


